Tieteessatapahtuu.fi

Goethe totesi kaukonäköisesti jo 1800-luvun
vat muihin kuin vakaviin mielenterveyshäiriöi- alussa olevansa huolissaan kehityksestä, jon-
hin. ”Funktionaaliset” mielisairaudet skitsofre- ka myötä maailma muuttuisi valtavaksi sai-
nia ja maanis-depressiivisyys (nykyisin ”kaksi- raalaksi, jossa kansalaiset ovat toistensa poti-
suuntainen mielialahäiriö”) ovat pitkäkestoisia laita ja hoitajia. Yksi nyky-yhteiskunnan mer-
diagnooseja, joita ei ainakaan vielä ole korvattu killisyyksistä on se, että vaikka olemme ter-
muilla psykiatrisilla sairausluokituksilla. Vaka- veempiä kuin koskaan aikaisemmin, olemme
viin mielisairauksiin sairastuvien määrä näyt- samalla entistä huolissamme omasta hyvin-
tää ainakin länsimaissa pysyneen varsin vakaa- voinnistamme. Descartesia mukaillen, ”oirei-
len, siis olen”?
Toisin on laita niiden mielenterveyshäiriöi- den kohdalla, jotka sijoittuvat vakavien mieli- Professori J. P. Roos kyseli taannoin ”minne sairauksien ja psyykkisen terveyden väliselle kaikki hysteerikot katosivat” (Roos 2000). Hän harmaalle vyöhykkeelle: niitä joko näyttää tule- 10 T arveli hysterian katoamisen liittyvän psykoana- van koko ajan lisää tai sitten aikaisemmat diag- lyysin aseman heikkenemiseen ja toisaalta tar- noosit vaihtuvat uusiin. Juuri tälle harmaalle kempaan diagnostiikkaan, jonka myötä luovut- vyöhykkeelle sijoittuvat hysteria, neuroosit ja tiin monen fyysisen sairauden luokittelemisesta nykyiset ”epidemiat” kuten depressio ja paniik- hysteriaksi. Hän kiinnitti myös huomiota hys- kihäiriö. Oman käsitykseni mukaan alati vaih- terian kaltaisten diagnoosien vaihtuvuuteen ja tuvien diagnoosien luonnetta voi ymmärtää korvautumiseen uusilla sairausnimityksillä.
historiallisesti tulkitsemalla ne tarttuviksi diag- nooseiksi, joiden avulla nimetään sairauden ja historiasta länsimaissa ja erityisesti Ruotsissa terveyden välimaastoon sijoitettuja inhimillisiä osoittaa, että 1800-luvun lopun ”hysteerikois- käyttäytymistapoja ja luonteenpiirteitä ja tulki- ta” tuli 1900-luvulla enenevässä määrin ”neu- rootikkoja”, erityisesti ”psykoneurootikkoja”. Neuroosit ja depressio ovat malliesimerk- Vuosisadan puoliväliin mennessä neurooseis- kejä tarttuvista diagnooseista, jotka kiinnitty- ta oli tullut kansansairauksia useissa länsimais- vät vahvasti aikakauden psykomedikaalisiin ja sa, mutta nyt 2000-luvun alussa voimme kysyä sosiokulttuurisiin oletuksiin terveydestä ja sai- Roosia mukaillen: ”Minne kaikki neurootikot raudesta, ihmismielen toiminnasta ja koko ih- katosivat” (Woody Allenia lukuun ottamatta)? misluonnosta. Tarttuvat diagnoosit ovat nimen- Oma vastaukseni on, että neurootikot eivät ole sä mukaisesti nopeasti tarttuvia, leviten noin kadonneet, heidän oireensa vaan luokitellaan kymmenessä vuodessa ensin laajaan lääketie- nykyisin joksikin muuksi psykiatriseksi sai- teelliseen käyttöön ja sen jälkeen tiettyjen vä- raudeksi, kuten depressioksi, ahdistushäiriök- estönosien puheeseen ja maallikkojen sairaus- si, paniikkihäiriöksi, jälkitraumaattiseksi stres- selityksiin. Kaikki psykiatriset sairausnimityk- sihäiriöksi, väsymysoireyhtymäksi tai rajatila- set ovat tarttuvia diagnooseja sikäli, että niiden synty ja levinneisyys ovat sidoksissa sairauden Havaintoni samojen tai samantyyppisten oi- käsitteellisen nimeämisen eli diagnoosin ky- reiden luokittelussa tapahtuneista muutoksista kyyn tartuttaa tarpeeksi monta (vaikutusval- sai minut pohtimaan erityisesti sellaisten psy- taista) lääkäriä vaikkei diagnoosi sinänsä selit- kiatristen diagnoosien luonnetta, jotka viittaa- täisikään sairauden luonnetta (kuten diagnoosi ”diabetes” selittää diabeteksen luonnetta). teria ja neurastenia) ja uusia diagnooseja nou- 1800-luvun lopulla eurooppalaiset psykiat- si niiden tilalle tai rinnalle. Samalla myös jotkut rit omaksuivat sankoin joukoin Emil Kraepeli- funktionaalisina pidetyt hermotaudit, kuten nin diagnoosin ”dementia praecox”, jolle toinen parkinsonin tauti ja epilepsia, siirrettiin orgaa- psykiatri, Eugen Bleuler, antoi nimen ”skitso- nisten neurologisten sairauksien luokkaan. frenia“ vuonna 1908. Mutta ne diagnoosit, jot- Neuroosin leviäminen diagnoosina oli en- ka kaikkein selvimmin täyttävät tarttuvan diag- sinnäkin sidoksissa yhteiskunnalliseen kehityk- noosin kriteerit ovat edellä mainitut hysteria, seen. Niissä maissa, joissa modernisaatio (te- neuroosi ja (lievä) depressio. Niitä voi kutsua ollistuminen, kaupungistuminen, keskiluokan ”kulttuurisiksi sairauksiksi” (Johannisson 1990), voimistuminen, poliittinen ja henkinen liberali- ”tilapäisiksi mielisairauksiksi” (Hacking 1998) soituminen jne.) oli edennyt pisimmälle, diagno- tai ”vaihtuviksi taudeiksi” jotka järjestävät ”oi- soitiin myös eniten neurooseja. Englannissa oli reallasta” uuteen uskoon (Shorter 1992). hermotautisia potilaita jo 1700-luvulla, ja 1800- Monet historiantutkijat ovat havainneet tart- luvun aikana neuroosit alkoivat vaivata enene- tuvien diagnoosien luonteen ja tehneet niis- vässä määrin Alankomaiden, Saksan, Ranskan tä osuvia tulkintoja. Itse olen tutkinut tarttuvi- ja Pohjois-Italian väestöä. Ruotsissa hermotau- en diagnoosien elämänkaarta pitäen mielessäni dit ovat levinneet teollistumisen myötä 1870-lu- mahdollisuutta luoda käsitteellinen malli, jon- vulta alkaen, ja Suomessa tehty tutkimus osoit- ka avulla psykiatrian historioitsijat voisivat se- taa neuroosien yleistyneen 1800-luvun lopulla, littää eräiden diagnoosien luonnetta yleisesti jolloin teollistuminen oli meilläkin pääsemäs- sä täyteen vauhtiin (Uimonen 1999). Koko länti-nen Eurooppa eli Saksan yhdistymisen (1870) ja ensimmäisen maailmansodan välillä voimakas- ta modernisaation aikakautta. Erityisesti työvä- enluokan nousu poliittiseksi tekijäksi loi jännit- teitä eri yhteiskuntaluokkien välille, mikä edis- Suomalaisessa psykiatrian oppikirjassa vuodel- ti ”hermostuneisuus” -puheen leviämistä niin ta 1982 on yksi pääluvuista omistettu neuroo- lääkärikunnan kuin kansankin keskuuteen. seille, jotka kirjan tekijät määrittelevät seuraa- Esimerkiksi ruotsalainen suurelle yleisölle vasti: ”Neuroosit ovat psykiatrisista sairauksis- suunnattu Hälsovännen-lehti oli jo ensimmäisis- ta yleisimpiä. Alustavasti voimme sanoa niillä sä vuosikerroissaan 1880-luvun lopulla huoles- tarkoitettavan laajaa ryhmää lieviä psyykkisiä tunut ruotsalaisten hermojen kunnosta: lehden häiriötiloja, joiden seurauksena on subjektiivi- konservatiiviset lääkäriskribentit syyttivät ru- sia kärsimyksiä ja/tai elämän eri alueisiin liitty- tiininomaisesti ”modernia aikakautta” neuroo- viä toimintakyvyn ja tyydytyksen rajoituksia.” sien aiheuttajaksi. Rautatiet, moottoriajoneu- (Achté, Alanen & Tienari 1982, 197). Miten näistä vot, puhelin, kaupunkeihin pakkautuneet ”ih- ”lievistä psyykkisistä häiriötiloista” tuli ”psy- mismassat” samoin kuin naisten emansipaatio, kiatrisista sairauksista yleisimpiä”? ”olemassaolon kamppailu”, poliittiset ja sosiaa- 1800-luvun jälkipuoliskon lääketieteessä liset uudistukset sekä ylipäänsä agraariyhteis- nousi esille niin sanottuja funktionaalisia her- kunnan sosiokulttuurinen muuttuminen loivat motauteja, joiden oletettiin aiheutuneen mik- maaperää otolliseksi lääkäreiden väitteille ”her- roskooppisista aivovammoista tai keskusher- moston fysiologisista häiriöistä. Niitä kutsut- Maailmansotien välillä konservatiiviset kult- tiin funktionaalisiksi eli toiminnallisiksi hermo- tuurikriitikot, erityisesti teologit, selittivät neu- taudeiksi siksi, ettei hermostollisia, somaattisia roosien yleisyyttä maallistuneen yhteiskunnan tai psykologisia oireita valittelevista potilais- kulttuurikriisillä, kun taas sosialistiset ajattelijat ta löydetty mitään fyysistä vikaa tai vammaa. liittivät neuroosin luokkaristiriitoihin ja seksu- Funktionaalisten hermotautien luokkaan sijoi- aalikielteiseen porvarilliseen moraaliin. Toisen tettuja sairauksia kutsuttiin mm. hysteriaksi maailmansodan jälkeen levisi yhteiskuntakes- (muinainen termi), neurasteniaksi (1869), trau- kusteluun termi ”sairas yhteiskunta”, jonka sai- maattiseksi neuroosiksi (1889), psykasteniaksi rautta aiheuttavat rakenteet ilmaistiin yleisesti (1903) ja neuroosiksi (alun perin 1769 luotu ter- mi, joka sai uuden merkityksen 1800-luvun lo- Lääkäreille käsitys neurooseista funktionaa- pulla). 1900-luvun kuluessa jotkut näistä diag- lisina hermotauteina oli hyödyllinen kompro- nooseista katosivat parrasvaloista (esim. hys- missi sairauden kieltämisen ja hatarin perustein annetun fysikaalisen sairausselityksen välillä. maksuja, mikä osaltaan selittää sen, että julkis- Selviä sairauden simulointitapauksia lukuun ten mielisairaaloiden potilaista enemmistö oli ottamatta lääkäreille oli useimmiten selvää, että heidän hermostuneet potilaansa kärsivät oirei- Neuroosien leviämiseen 1800-luvun lopulla densa vuoksi, vaikka objektiivisia, mitattavia vaikuttivat myös lääkäreiden kiinnostus seksu- tai havaittavia oireita oli hyvin vähän, jos ollen- aalisuuden ja hermotautien yhteyteen. Laajas- kaan. Hysteria, neurastenia, hermostuneisuus sa käytössä ollut diagnoosi ”seksuaalineuras- ja psykoneuroosi olivat hyödyllisiä diagnoose- tenia” viittasi impotenssiin, ja itävaltalais-sak- ja niiden potilaiden kohdalla, jotka kärsivät toi- salaisen hermolääkärin Richard Krafft-Ebin- mintakykyä rajoittavista, mutta ei hengenvaa- gin käänteentekevä teos Psychopathia sexualis (1. rallisista psykologisista ja somaattisista vaivois- painos 1886) listasi ja kuvaili lukuisten sairaus- ta. Lääkärit käyttivät ”neuroosia” nimeämään tapausten värittämänä suuren joukon “seksu- ongelmia sairauden ja terveyden välimaastossa aalipatologioita” (sadismi, masokismi, fetisis- ja toisaalta somaattisen oireilun ja psykologisen mi, homoseksualismi, jne.). Kirja sai valtaisan kärsimyksen rajalla. Neuroosin toinen jalka oli suosion lukevan yleisön keskuudessa. Krafft- Ebing ja monet muut hermolääkärit erityises- ti saksankielisessä Euroopassa loivat kausaali- kuttivat hoitomenetelmien kehitys 1800-luvun suhteita häiriintyneen seksuaalisuuden ja her- loppupuolella, jolloin muotiin tulleet hypno- mostuneisuuden välille, ja tämä kehitys kulmi- tismi ja suggestiivinen terapia ylipäänsä näyt- noitui 1900-luvun alun psykoanalyysissa, joka tivät tarjoavan hermotautisille potilaille toimi- keskittyi hysterian ja ahdistusneuroosin seksu- van menetelmän oireiden lievittämiseen. Yksi- tyislääkärit ja parantolat ympäri Länsi-Euroop- Keskeinen seksuaalisuuteen liittyvä pelon ja paa reagoivat nopeasti uusiin tuuliin terapiarin- hermostuneisuuden aiheuttaja oli syfilistartun- tamalla ja omaksuivat viimeisimpiä neuroosi- nan pelko. Syfilis, ”pimeyden myrkky”, taltu- en hoitomenetelmiä, varsinkin jos menetelmät tettiin lopullisesti vasta penisilliinin käyttöön- saivat asiakkaiden eli potilaiden hyväksynnän. oton myötä 1940-luvulla. Siihen asti syfiliittiset 12 T Vuosisadan vaihteessa muotiin tulivat psykolo- sairaudet, erityisesti skitsofrenian oireita muis- giset terapiat, joita parantoloissa alettiin tarjo- tuttava halvaava tylsistyminen ja tuskallinen ta vesiterapian, hieronnan, sähköhoidon ja mui- selkäytimen sairaus tabes dorsalis, olivat pelot- den perinteisten fysikaalisten hoitojen rinnalle tavia sairauksia. Syfiliksen pelko (syphidopho- tai jopa niiden tilalta. Usein pyrittiin aikakau- bia) olikin yleinen neuroosin oire tai jopa itse- den energeettisen sanaston mukaisesti akkunsa näinen diagnoosi aina penisilliinin käyttöönot- tyhjentäneen hermoston tai sulakkeensa poltta- neen psyykkisen järjestelmän lataamiseen.
Vielä kaksi neuroosien leviämiseen vaikutta- Neuroosien suosion selittää myös mielisai- nutta tekijää on syytä mainita: lääketieteen ke- rauden pelko aikakaudella, jolloin ”raskas- hittymättömyys ja ensimmäisen maailmanso- ta psykiatriaa” edustivat usein valtavat mieli- dan ”sotaneuroosit”. Esimerkiksi tietämättö- sairaalat, jotka ajan lukeneistolle vertautuivat myys hormonien vaikutuksesta ”hysteeristen” Danten Helvettiin. Jos psykiatrinen tai neurolo- naisten mielialamuutoksiin tai kykenemättö- ginen potilas kykeni suinkin itse vaikuttamaan myys erottaa orgaaniset ja funktionaaliset her- asiaan, hän todennäköisesti halusi olla ”hermos- mosairaudet toisistaan sai lääkärit luokittele- tunut” paljon mieluummin kuin mielisairas. maan epilepsian, parkinsonin taudin ja syfi- Mielisairaalasta oli 1900-luvun alkuun mennes- liittisen halvaavan tylsistymisen oireita neu- sä tullut useassa Euroopan maassa lähinnä kus- rooseiksi tai skitsofreniaksi. Bakteriologia, rau- todiaalinen laitos, ts. potilaita säilöttiin elintoi- hasten hormonieritystä tutkiva endokrinologia mintoja ylläpitäviin mutta henkisesti taannutta- ja teknologian kehitys (elektronimikroskooppi viin sairaaloihin, joissa usein oli puutetta päte- ja muut tarkemmat aivotutkimusmenetelmät) västä henkilökunnasta, resursseista ja toimivis- mahdollistivat vuosisadan vaihteen jälkeen ai- ta hoitomenetelmistä. Moni ”hermostunut” oli kaisemmin funktionaalisina pidettyjen hermos- sen sijaan halukas irtautumaan arkiympäristös- airauksien uuden luokittelun orgaanisiksi sai- tään ja viettämään kuukauden-pari neuroosipo- tilaille palveluja tarjoavissa hermoparantolois- Tarkemman diagnostiikan olisi luullut vä- sa, kylpylöissä tai lepokodeissa. Köyhillä ei ol- hentävän neuroosien määrää, mutta toisin kävi. lut varaa maksaa yksityisen hoitopaikan hoito- Ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoista rintaman taakse lähetetyt lukuisat sotaneuroo- laista suurin osa oli työväenluokan naisia.
tikot tai “miespuoliset hysteerikot”, niin kuin Hysteerisiä tai hermostuneita naisia seura- saksalaiset lääkärit heitä halveksivasti kut- sivat neurasteeniset miehet. Kolmas neuroo- suivat, saivat lääkärikunnan toteamaan neu- sin tartuttama ryhmä koostui suurkaupunki- roottisten oireiden “psykogeenisen” luonteen en ylemmän keskiluokan miehistä, urbaaneis- (Shephard 2001). Ensimmäinen maailmansota ta aivotyöläisistä ja liikemiehistä, jotka alkoi- merkitsikin psykologisen neuroositulkinnan lä- vat kärsiä hermoheikkoudesta 1870-luvulla, en- pimurtoa, mikä puolestaan vaikutti neuroosien sin New Yorkissa, sitten Pariisissa ja saksankie- ”hermostokielen” vähittäiseen muuttumiseen lisessä Euroopassa. Heitä seurasivat nopeasti ”psykokieleksi”, jossa neuroosin oireet nähtiin alempien sosiaaliluokkien neurasteeniset mie- sielullisen konfliktin tai psyykkisen trauman het, joita esimerkiksi Skandinaviassa alettiin ta- vata syrjäisissä kalastajakylissä, takametsissä ja Psykiatreista ja myöhemmin psykoterapeu- käsityöläisten keskuudessa (Petrén 1899). teista ja kliinisistä psykologeista tuli neuroo- Neurastenian leviäminen kaikkiin sosiaali- sien asiantuntijoita, kun taas neurologit, jot- ryhmiin tartutti siis työläiset, talonpojat ja käsi- ka alun perin loivat neuroosi-diagnostiikan ja työläiset. 1880-luvun lopulla ilmestyi myös uusi hoitivat neuroottisia potilaita, keskittyivät or- diagnoosi, joka oli lähes kokonaan kohdistet- gaanisiin hermostollisiin sairauksiin. Vuosisa- tu työläismiehiin: traumaattinen neuroosi. Ju- dan puoliväliin mennessä länsimaalaisia vaiva- naliikenteen aiheuttamia traumaattisia hermos- sivat monenlaiset neuroottiset kompleksit, kon- tovaivoja oli tavattu Englannissa jo aikaisem- fliktit, traumat ja psykosomaattiset vaivat jo sii- min, mutta traumaattinen neuroosi levisi Sak- nä määrin, että ”alemmuuskompleksista” kärsi sasta käsin, jossa neurologi Hermann Oppen- jo Pihtiputaan mummokin, tai ainakin paikka- heim otti diagnoosin käyttöön kuvaamaan ta- kunnan kansakoulunopettaja ja sentraalisantra.
paturmaa tai onnettomuutta seuraavia hermos-tollisia ja fyysisiä oireita. Koska työtapaturmat olivat yleisimpiä tehtaissa, rakennuksilla, rau- tateillä ja työpajoissa, olivat työläiset kaikkein alteimpia traumaattiselle neuroosille. Diagnoo- Ensimmäinen ryhmä, joka sairastui neuroosiin, si oli erityisesti Bismarckin Saksassa kytköksis- olivat ”hysteeriset” ylemmän keskiluokan nai- sä sairausvakuutuslainsäädäntöön, joka mah- set. He eivät välttämättä olleet miehisen käsky- dollisti sairauskorvauksen myöntämisen työta- vallan avuttomia uhreja, sillä historiallinen ai- paturman seurauksena neuroottisesti oireilevil- neisto erityisesti yksityislääkäreiden ja heidän le työntekijöille (Lerner 2003).
naispuolisten potilaidensa kliinisistä kohtaami- Kun neuroosi oli tartuttanut eri yhteiskunta- sista osoittaa heidän välillään vallinneen jatku- luokkien aikuiset, oli alaikäisten vuoro tulla her- van neuvottelutilanteen. Lääkärit suosivat teo- motautisiksi laajassa mitassa. Viides neuroosin rioita, diagnooseja ja hoitoja, joiden he uskoi- tartuttama ryhmä olivat lapset ja nuoret, joihin vat saavan vastakaikua keskiluokkaisissa poti- alettiin kohdistaa huomiota nousevan mentaa- laissaan, ja diagnoosien suosioon vaikutti poti- lihygienisen ideologian, liberaalin pedagogian laan luottamus – tai epäluottamus – lääkäriin- ja lapsipsykiatrian myötä maailmansotien välil- sä (Shorter 1992). Erityisesti 1800-luvun lopulla lä. Lasten käytöksen ja mielentilojen medikali- laajaan käyttöön tulleet, hysteriaan verrattuna sointiin sekä erityisesti neuroosi- ja psykopatia- vähemmän pejoratiiviset termit hermostunei- diagnoosien levittämiseen alaikäisten keskuu- suus, neurastenia ja neuroosi olivat keskiluokan teen vaikuttivat psykoanalyysi ja 1800-luvun naisten (ja yhä enenevässä määrin myös mies- degeneraatio-oppiin palautuva käsitys ”neuro- ten) ja heidän lääkäriensä keskinäisten ”kliinis- paattisesta konstituutiosta”, jonka mukaan tai- pumus hermostuneisuuteen ja henkiseen va- Toinen neuroosin tartuttama ryhmä olivat jaatoimintaan tai poikkeavuuteen kulkee usein alempien sosiaaliluokkien naiset. Ruotsin ylei- verenperintönä. Lapsiin kohdistuva huomio ei sissä sairaaloissa oli potilaina hysteerisiä alem- kuitenkaan tarkoittanut pelkkää käyttäytymi- pien säätyjen naisia jo 1800-luvun puolivälis- sen psykomedikalisaatiota vaan myös morali- sä, ja Ruotsin ensimmäisen neurologisen klini- soivan (= syyllistävän), kuriin ja Herran nuh- kan perustaminen Tukholmassa 1887 teki hys- teeseen perustuvan kasvatuksen kritiikkiä ja teriasta yhä selvemmin säätyrajat rikkovan her- motaudin: klinikan lukuisista hysteerisistä poti- Vaikka neuroosit ”psykologisoituivat” 1900- luvun aikana, eivät ne kadottaneet somaattisia tunnusmerkkejään, kuten päänsärkyä, huima- Neuroosin hajottaminen toteutui Amerikan usta, unettomuutta, vapinaa, vatsavaivoja, sy- Psykiatrisen Yhdistyksen julkaiseman psykiat- dämentykytystä ja diffuuseja kipuja eri puolil- risen käsikirjan kolmannen version, DSM-III: la kehoa. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen n, ilmestymisen myötä vuonna 1980. DSM-III: neurologinen ”elinneuroosi” ja psykoanalyytti- ssa poistettiin neuroosi yleisenä diagnostisena nen ”konversiohysteria” alkoivat saada psyko- kategoriana, mikä merkitsi kuoliniskua koko somaattisia tulkintoja, joiden mukaan fysiologi- diagnoosille. Neuroosin alasajo johtui pitkäl- set oireet olivat psyykkisen häiriön tai vamman ti psykoanalyysin ja psykosomatiikan asemi- somaattisia ilmentymiä. Psykosomaatikot, jotka en menetyksestä biologisoituvassa amerikka- yleensä edustivat joko psykoanalyysia tai väl- laisessa psykiatriassa (Kutchins & Kirk 1999). jemmin holistista, uushippokraattista lääketie- DSM-III:sta tuli psykiatrian raamattu ei pel- dettä, tartuttivat neuroosin suureen joukkoon kästään amerikkalaisessa vaan koko kansain- somaattisesti sairaita. Henkistä haavaansa tai välisessä psykiatriassa, vaikka Euroopassa tu- tiedostamatonta konfliktiaan somaattisesti oi- keuduttiin myös WHO:n sairausluokitusjärjes- reilevat, 1940-luvulta alkaen enenevässä mää- telmään (ICD), jossa neuroosi on säilynyt yhte- rin ”stressaantuneet” kansalaiset muodostivat nä psykiatrisena diagnoosina muiden joukossa. kuudennen neuroosin tartuttaman ryhmän. Neuroosin diagnostinen käyttö on kuitenkin ol- 1930-luvun loppuun mennessä neuroosi oli lut vähäistä 1900-luvun lopulla, ja psykiatrien ehtinyt tartuttaa oireilevat aikuiset, lapset ja so- uusi sukupolvi tuskin enää diagnosoi potilai- maattisesti sairaat. Seuraava looginen askel oli päätellä, että kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän neuroottisia. Tämän päätelmän teki- radigman vahva paluu psykiatriassa eivät vät erityisesti psykoanalyytikot ja psykodynaa- suinkaan vähentäneet psykologisten ja uuteen misesti orientoituneet psykiatrit 1930- ja 1940- asuun puettujen psykosomaattisten diagnoosi- luvuilla. Neuroosi oli siis 1900-luvun puolivä- en suosiota, päinvastoin. Pöhöttyneeseen neu- liin mennessä tartuttanut kaikki ihmisryhmät roosi-diagnoosiin sisältyneitä psykomedikaali- 14 T länsimaissa – neuroosin ”virukselle” ei näyttä- sia sairausnimikkeitä on ryhdytty käyttämään nyt olevan minkäänlaista suojaa. Tuolloin esi- itsenäisinä diagnooseina, ja samalla on nous- tettiin usein arvioita, että noin puolet yleislää- sut esiin uusia tarttuvia diagnooseja (erityisesti kärin vastaanotolle tulevista potilaista kärsivät ruotsalaisten kansantautina on 1990-luvulta al- neuroosista. Psykiatrien ja hermolääkäreiden/ kaen ollut ”loppuun palaminen” eli ”utbränd- psykoterapeuttien vastaanotolla luku oli tietys- het”). Neuroosin keskisuurena alalajina lähes ti vielä paljon suurempi. Neuroosista oli tullut koko 1900-luvun elänyt ”psykogeeninen” dep- ressio on nykyisin ylivoimaisesti tarttuvin psy-kiatrinen diagnoosi ja ”neuroottisen depressi-on” seuraajana suunnilleen yhtä yleinen kuin Neuroosin lasku ja uudet tarttuvat kaikki neuroosit yhteensä 1950-luvulla. ta diagnoosina 1970-luvulta alkaen voi verrata 1900-luvun puolivälissä neuroosi oli jakautu- neuroosin, erityisesti neurastenian, nopeaan le- nut yhä useampaan alaluokkaan, ja sairauden viämiseen sata vuotta aikaisemmin. Keskeinen määritelmät olivat tulleet yhä monimutkaisem- ero 1800-luvun lopun neurastenian ja nykyisen miksi. Samalla neuroosi yhdistyi yhä selvem- depression välillä ei ole niinkään oireissa, vaan min psykosomaattiseen lääketieteeseen ja psy- hoitomenetelmissä. Neurasteniaa hoidettiin toi- kodynaamiseen psykiatriaan. Jo alun alkaen saalta fysikaalisin menetelmin (sähköhoito, ve- hyvin huokoisten diagnostisten rajojen muut- siterapia, hieronta, ruokavalio jne.), ja toisaalta tuminen yhä huokoisemmiksi teki neuroosista hypnoosin ja sittemmin psykoterapian avulla. ”yli-inklusiivisen” lääketieteellisen termin: eri Nykyisen depression keskeinen hoitomenetel- neuroosit kattoivat niin depression, hysterian, mä on lääkitys, erityisesti aivojen hermosolujen ahdistuksen, fobiat, pakkomielteet ja -toimin- välittäjäaineen serotoniinin ”käyttäytymiseen” not kuin ”persoonallisuushäiriötkin” (alkoho- vaikuttavat SSRI-lääkkeet, joista menestynein lismi, homoseksuaalisuus, emotionaaliset häiri- on ollut 1986 markkinoille lanseerattu Prozac.
öt jne.). Neuroosi sairasti diagnostista pöhötau- Aikakautta 1880-luvulta 1980-luvulle voi pe- tia, jonka lääkkeeksi tuli lopulta koko diagnoo- rustellusti kutsua Neuroosin Vuosisadaksi, siksi laajalle levinneestä diagnoosista oli kyse. Dep- Kysymyksiä ei tule kuitenkaan kohdistaa ression valtaisa diagnostinen tarttuvuus viimei- pelkästään lääketeollisuuteen ja lääkärien roo- sen parinkymmenen vuoden aikana puolestaan liin vaan myös uusien diagnoosien kysyntään. houkuttelee jo nyt kutsumaan aikakautta 1980- Yhä useammalla kansalaisella näyttäisi olevan luvulta alkaen Depression Vuosisadaksi. WHO: kiinnostusta tulla jonkun diagnoosin tartutta- n tuoreen raportin mukaan depressiosta on tu- maksi. Syynä tähän ei luultavasti ole niinkään lossa vuoteen 2020 mennessä koko maailman kansalaisen vastustamaton vimma tulla poti- laaksi vaan halu saada helpotusta ja selkeyt-täkin omaan, usein vaikeaan elämäntilantee-seen (esim. pääsemällä sairasloman myötä het- Lääketeollisuus ja uudet diagnoosit keksi irti uuvuttavasta tai pitkäveteisestä työs-tä tai saamalla oman sairastumisen kautta mah- Lääketeollisuuden rooli nykyisten tarttuvien dollisuus sairaan perheenjäsenen hoitamiseen). diagnoosien leviämisessä on aivan keskeinen. Moni näyttäisi olevan valmis kuluttamaan lää- Kyynikko voisi väittää depression muuttuneen ketieteen palveluja ja tuotteita myös ennaltaeh- niin tarttuvaksi diagnoosiksi nimenomaan sik- käisemään mahdollisesti odotettavissa olevaa si, että masennuslääkkeitä valmistava ja mark- vaivaa tai puutetta (esim. mahdollisia muisti- kinoiva lääketeollisuus tarvitsee asiakkaita tuot- häiriöitä, erektiohäiriöitä, masennusta tai kal- teilleen. Lääketeollisuuden tuki tiettyä sairautta juuntumista). Ehkä lääkärit ovat nykyään en- potevien potilaiden etujärjestöille, psykiatrisen nemminkin ”medikalisaation” uhreja kuin sen tutkimuksen selektiivinen sponsorointi samoin kuin tieteellisten artikkelien haamukirjoittelu Lääketeollisuuden ja psykosektorin arvoste- nostavat lääketeollisuuden merkityksen kriiti- lijan ei pidä langeta anti-psykiatriseen ja biolo- koiden mielestä jo niin pelottavan suureksi, että gianvastaiseen medikalisaatiokritiikkiin ja kiel- se uhkaa murentaa koko psykiatrian lääketie- tää vakavienkin mielisairauksien todellisuus tai teellisen perustan (Healy 2004; 2005). romantisoida ”hulluus” jonakin aitona ja au- Uusimmat tarttuvat diagnoosit, erityises- tenttisena. Samoin on perusteetonta heittää lap- ti paniikkihäiriö, näyttäisivät olevan suoras- si pesuveden mukana kiistämällä kokonaan esi- sa yhteydessä lääketeollisuuden uusiin tuot- merkiksi psykosomaattinen teoria ajatusten ja teisiin, mikä herättää kysymyksiä sairauden ja tunteiden vaikutuksesta ruumiillisiin toimintoi- sitä vastaan suunnatun lääkkeen symbioosista hin esimerkiksi hormonijärjestelmässä tapahtu- (Valenstein, 2001; Moynihan et al 2002). Ruotsa- vien muutosten myötä. Syvä suru tai vaikka- laisen neuropsykologin mukaan arkipäiväisiä pa vakaumukselliselle muslimille esitetty väite, muistihäiriöitä ollaan paraikaa patologisoimas- että hän on tietämättään syönyt äskeisellä lou- sa diagnoosilla Mild Cognitive Impairment, naallaan sianlihaa, voivat aiheuttaa erittäin voi- jota on myös kutsuttu termillä ”kevyt Alzhei- makkaita somaattisia oireita ja reaktioita. mer” (Alzheimer lite). Jos tämä diagnoosi lyö it- Ei ole myöskään perusteltua epäillä depres- sensä läpi, merkitsee se potentiaalisesti valtavia sion olemassaoloa usein erittäin vaikeana ja in- markkinoita lääkkeelle, joka oletettavasti ”hi- validisoivana sairautena tai kyseenalaistaa ma- dastaisi” muistihäiriöiden pahenemista Alzhei- sennuslääkkeiden positiivinen vaikutus mieli- alaan. Tarttuvien diagnoosien ongelmallisuus Itse haluaisin tietää miten suomalaiset lääkä- ei ole useinkaan niiden olemassaolossa sinänsä, rit suhtautuvat “runsastuvien” sairausluokitus- vaan pikemminkin siinä, että alun perin ehkä ten kehitykseen ja leviämiseen. Omissa maalli- tiukasti rajattu sairauden määritelmä laajenee kon silmissäni se näyttäytyy ihmiselämän ja in- kattamaan yhä useampia, usein lievempiä oi- himillisen käyttäytymisen eri osa-alueiden pa- reita, mikä voi johtaa sairauden trivialisoin- tologisointina, vieläpä niin että tämä terveyden tiin ja lopulta tilanteeseen, jossa lähes jokainen ja sairauden välisen harmaan vyöhykkeen diag- meistä on vaikkapa neurootikko tai ikävien ko- nostinen valtaus näyttäisi olevan kytköksissä kemusten traumatisoima (”trauman” käsittees- lääketeollisuuden intresseihin. Jos ”ylenmääräi- tä ja holtittomasta käytöstä ks. McNally 2003). nen” ujous, kaljuuntuminen tai (poika)lapsen Syvästi kärsiviä masentuneita ei pidä sekoittaa ”ylivilkkaus” ovat lääketieteellisiä ongelmia, niihin, jotka surevat naapurin lemmikkimarsun mitä jää enää ”terveyden” yhä kapenevalle alu- kuolemaa tai kutsuvat omaa ohimenevää ala- eelle? Kohta kaiketi vanhenemiseenkin suhtau- Mielestäni on myös syytä suhtautua skepti- sesti väitteisiin, että esimerkiksi lasten ja nuor- Johannisson, Karin (1990): Medicinens öga. Stockholm: ten mielenterveyshäiriöt ovat jatkuvasti kas- Kutchins, Herb & & Kirk, Stuart A. (1999): Making us vamassa. Tätä viestiä on hoettu jo ainakin sata crazy. DSM: the Psychiatric Bible and the creation of vuotta, aivan kuten väitettä, että kulttuurimme mental disorders. London: Constable on ”kriisissä”. Oletukset niin ”kulttuurikriisis- Lerner, Paul (2003): Hysterical men. War, psychiatry, and tä” kuin ”lisääntyvistä mielenterveyshäiriöis- the politics of trauma in Germany, 1890-1930. Ithaca, tä” ovat enemmänkin retoriikkaa kuin empiiri- McNally, Richard J. (2003): Remembering trauma. Cam- siä väitelauseita. Se, että liikkeellä on nyt tart- bridge, MA: Harvard University Press.
tuvia diagnooseja enemmän kuin koskaan ai- Moynihan, R,. Heath, I. & Henry, D. (2002): ”Selling kaisemmin, ei todista, että mielenterveyshäiri- sickness: the pharmaceutical industry and disease mongering”. British Medical Journal, 324, 13 April, Goethe totesi kaukonäköisesti jo 1800-luvun Petrén, Karl (1899): ”Några kliniska rön om neuraste- alussa olevansa huolissaan kehityksestä, jon- ka myötä maailma muuttuisi valtavaksi sairaa- Pietikäinen, Petteri (2005): ”Neurosis as an infectio- laksi, jossa kansalaiset ovat toistensa potilaita ja us diagnosis”. Teoksessa Pietikäinen, P. (toim), Modernity and its discontents: Sceptical essays on the hoitajia. Yksi nyky-yhteiskunnan merkillisyyk- psychomedical management of malaise. Stockholm: sistä on se, että vaikka olemme terveempiä kuin koskaan aikaisemmin, olemme samalla entistä Roos, J. P. (2000): ”Minne hysteerikot katosivat?” Yhteis- huolissamme omasta hyvinvoinnistamme. Des- kuntapolitiikka, 65, No.1, 57-63.
cartesia mukaillen, ”oireilen, siis olen”? Shephard, Ben (2002): A war of nerves: Soldiers and psychiatrists 1914–1994. London: Pimlico.
Shorter, Edvard (1992): From paralysis to fatigue: A history of psychosomatic illness in the modern era. New York: Uimonen, Minna (1999): Hermostumisen aikakausi. Neu- roosit 1800- ja 1900-lukujen vaihteen suomalaisessa Achté, Kalle, Alanen, Yjö & Tienari, Pekka (1982): Psy- lääketieteessä. Helsinki: Suomen Historiallinen Eriksson, Håkan (2005): ”The creation of psychiatry Valenstein. Elliot (2001): Blaming the brain. New York: ill-health”. Teoksessa Pietikäinen, P. (toim.), Mo- dernity and its discontents (ks. Pietikäinen 2005).
Hacking, Ian (1998): Mad travelers. Cambridge, MA: Healy, David (2004): Let them eat Prozac. New York, NY: Healy, David (2005): ”Shaping discontent: the roles of Kirjoittaja on aate- ja oppihistorian dosentti Helsin- science and marketing”. Teoksessa Pietikäinen, P. (toim.), Modernity and its discontents (ks. Pieti-

Source: http://www.tieteessatapahtuu.fi/0405/Pietikainen.pdf