Microsoft word - haukiveden eläinplankton 2006.doc

HAUKIVEDEN ELÄINPLANKTON VUONNA 2006
Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy
Turku 2007
3.3. Eläinplanktonlajisto ja -biomassa asemittain . 6 3.4. Daphnia-vesikirppujen koko. 8 Liite 1. Haukiveden eläinplanktontaksonit koodeineen 2006 Liite 2. Haukiveden eläinplankton, biomassat 2006 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy Telekatu 16 20360 Turku p. 02-2740 200, fax 02-2381 838 s-posti: enimi.snimi@lsvsy.fi 1. JOHDANTO
Planktoneläimet ovat vesien ravintoverkossa tärkeitä välittäjiä kasviplanktonin, bakteeriplanktonin ja kalojen välillä. Planktoneläimistön runsautta säätelevät siten keskeisesti ravinnon määrä ja saalistajat. Sisävesien planktoneläimiä ovat rataseläimet (Rotifera), sekä äyriäisiin kuuluvat vesikirput (Cladocera), keijuhankajalkaiset (Calanoida) ja kyklooppihankajalkaiset (Cyclopoida). Eläinplanktonissa on myös alkueliöiden (Protista) ryhmään kuuluvia eliöitä, kuten ameeboja, siimaeliöitä ja ripsieläimiä. Yksilömäärältään runsaimpia ovat pienikokoiset alkueliöt ja rataseläimet, mutta niiden osuus eläinplanktonin biomassasta ei välttämättä ole suuri. Selviä määrällisiä eläinplanktoniin perustuvia vesistön rehevyysluokituksia ei ole, koska eläinplankton edustaa useita eri trofia- eli tuotantotasoja (kasvinsyöjiä, petoja, kaikkiruokaisia, detrituksen syöjiä, bakteerien syöjiä). Varsinkin niukkatuottoisissa vesistöissä valtaosa planktonlevistä joutuu eläinplanktonin ruuaksi. Runsastuottoisissa vesistöissä jää eläinplanktonin vaikutus puolestaan pienemmäksi, koska niissä usein vallitsevat (massaesiintymiksi asti) suurikokoiset ja jopa myrkylliset sinilevät, ja runsas särkivaltainen kalasto pitää eläinplanktonin niukkana. Eläinplanktonin lajikoostumus ja kokojakaumat kertovat veden laadusta ja ravintoverkon rakenteesta (mm. planktonia syövien kalojen runsaudesta) (esim. Sarvala ym. 1998). 2. AINEISTO JA MENETELMÄT
Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy haki Haukiveden eläinplanktonnäytteet tutkimusoh-jelman mukaisesti kolmena eri ajankohtana heinäkuussa (4.7.) elokuussa (7.8.) ja syyskuus-sa (12.–14.9.) 2006 neljältä näyteasemalta: Kinkamonselkä (vertailuasema), Siitinselkä (Murkinasaari), Saviluoto ja Heposelkä. Kultakin näyteasemalta otettiin näytteet kahdelta syvyysvyöhykkeeltä (0–10 m ja 10–20 m/10–14 m Siitinselkä). Molemmista syvyyksistä otettiin kolme nostoa 7 litran vetoisella Sormusen noutimella, joten näytekohtaiseksi tila-vuudeksi tuli 21 litraa. Näytteet eivät siten edusta koko vesipatsasta. Näytteet suodatettiin 50 µm haavin läpi ja säilöttiin formaliiniin. Laboratoriossa näyte suodatettiin 50 mikrometrin seulan läpi. Kutakin näytettä ositettiin siten, että äyriäisten lopulliseksi lasketuksi ja mitatuksi yksilömääräksi saatiin noin 200 äyriäisplanktonyksilöä ja lisäksi enintään 50 mitattua hankajalkaisten nauplius-vaiheista yksilöä. Rataseläimistä laskettiin omina ositteinaan vain suurikokoinen Asplanchna priodonta-laji. Eläinplanktonnäytteet mikroskopoi Vesa Saarikari (Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy). Eläinplanktonnäyte huuhdeltiin aluksi 1 litran pulloon ja täytettiin litraan asti vedellä. Litran pulloa ravisteltiin huolellisesti eläinten mahdollisimman tasaisen jakautumisen varmistamiseksi ja sen sisältö kaadettiin edelleen ravistaen 1 dl:n ositteiksi kymmeneen pulloon, joista valittiin satunnaislukutaulukkoa käyttäen 1/10 näyte. Kymmenesosanäyte kaadettiin ja huuhdeltiin jälleen 1 litran pulloon, joka täytettiin vedellä. Näyte kaadettiin ja ravisteltiin edelleen 1 dl:n pulloihin 1/100 näytteiksi, joista valittiin satunnaisesti yksi tai useampia ositteita tarvittavan eläinplanktonmäärän saamiseksi. Tarvittaessa dominoivaa eläinplanktonlajia ositettiin omana ositteenaan, jottei sen osuus laskettavasta osanäytteestä kasvanut liian suureksi ja näin menetellen myös harvinaisten lajien osuus tuli paremmin näkyviin. Lajistomäärityksen ohella sukupuoli, sekä hankajalkaisten kopepodiittivaiheet määritettiin. Hankajalkaisten nauplius-vaiheet määritettiin Cyclopoida - Calanoida-tasolle, sekä planktonäyriäisissä olevat munat ja myös irtomunat laskettiin. Määrityksiin käytettiin Flössnerin (1972), Kieferin & Fryerin (1978) ja Einslen (1993) teoksia. Äyriäisplanktonin biomassa laskettiin käyttäen kirjallisuudesta saatuja tai niiden puuttuessa pituusmittojen perusteella ja lähisukuisten lajien tietoja hyväksikäyttäen arvioituja lajikohtaisia hiiliarvoja. Äyriäisplanktonin kohdalla otettiin huomioon myös yksilöiden koko hiili-pituusregressioita käyttäen. Biomassa ilmoitetaan äyriäisplanktonin sisältämänä hiilenä kuutiometriä kohti (mgC/m3). Rataseläimistä laskettiin omina ositteinaan vain suurikokoinen Asplanchna priodonta-laji. 3. TULOKSET
3.1. Lajisto
Vuonna 2006 näytteissä esiintyi kaikkiaan 31 äyriäisplanktonlajia (liite 1). Vesikirppulajeja tavattiin 18, Calanoida-hankajalkaisia 6 ja Cyclopoida-hankajalkaisia 1 lajia. Taksonien lukumäärä vaihteli asemittain ja syvyysvyöhykkeittäin 14–23 kpl. Siitinselän asemalla molempien syvyysvyöhykkeiden äyriäisplanktontaksonien määrä oli sama (22 kpl), mutta muilla asemilla 10–20 m:n syvyysvyöhykkeen lajisto oli monimuotoisempaa kuin 0–10 m:n lajisto. Pintaveden äyriäisplanktonin taksonimäärä (25 kpl) vastaa hyvin aiemmissa tutkimuksissa havaittua Haukiveden ulapan pintaosan taksonimäärää (Rahkola-Sorsa ym. 2002). Rataseläimistä lasketun Asplanchna priodonta-lajin osuus kokonaisbiomassasta jäi pieneksi. 3.2. Biomassat
Päällysveden korkein hiilibiomassa oli 7.8. Saviluodolla (202 mgC/m3, kuva 1) ja alusveden korkein hiilibiomassa Siitinselällä 4.7. (239 mgC/m3, kuva 2). Kinkamolla ja Heposelällä ajankohtien välinen hiilibiomassan vaihtelu ei ollut yhtä suurta kuin Saviluodolla ja Siitinse-lällä (kuva 3). Alusveden hiilibiomassataso oli päällysvettä alhaisempi Siitinselän alusveden 4.7. biomassaa lukuun ottamatta. Syvyysvyöhykkeittäin yhdistetyn aineiston (0–20 m) kaik-kien näytepäivien hiilibiomassan keskiarvo oli korkein Siitinselällä (95 mgC/m3), mutta Sa-viluodon hiilibiomassa oli samaa tasoa (92 mgC/m3). Alhaisin hiilibiomassataso oli puoles-taan Heposelällä (62 mgC/m3), ja Kinkamon hiilibiomassa oli 84 mgC/m3. Asemien väliset biomassaerot vastasivat vuonna 2002 saatuja tuloksia, vaikka hiilibiomassatuloksia ei voitu suoraan verrata menetelmäeroista johtuen. Vuonna 2006 0–10 m:n äyriäisplanktonin hiilibiomassan vaihteluväli oli 52–202 µgC/m3. Vuonna 1999 heinäkuun lopussa Haukiveden ulapan pintaosan eläinplanktonbiomassan vaihteluväli oli 69–205 µgC/m3 (Rahkola-Sorsa ym. 2002). Vuonna 2006 äyriäisplanktonin hiilibiomassa oli 7.8. keskimäärin 81 mgC/m3. Vuonna 2000 elokuun alussa Haukiveden eläinplanktonin hiilibiomassa oli keskimäärin 77 µgC/m3 (Rahkola-Sorsa ym. 2001). On huomattava, että mainituissa aiempien vuosien hiilibiomassoissa ovat mukana myös ra-taseläimet, joiden osuus kokonaisbiomassasta ei kuitenkaan välttämättä ole suuri. Vuoden 2006 äyriäisplanktonin hiilibiomassataso vastaa siten aiemmissa tutkimuksissa havaittua Haukiveden eläinplanktonin hiilibiomassatasoa. mgC/m 100
KUVA 1. Haukiveden (0–10 m) eläinplanktonin kokonaisbiomassat (mgC/m3) 2006. 10-20 m / 10-14 m
mgC/m 100
KUVA 2. Haukiveden (10–20 m/10–14 m) eläinplanktonin kokonaisbiomassat (mgC/m3) 2006. Keskiarvo (0-20 m)
mgC/m 100
KUVA 3. Haukiveden eläinplanktonin keskimääräiset (0–20 m) kokonaisbiomassat (mgC/m3) 2006. 3.3. Eläinplanktonlajisto ja -biomassa asemittain
Eläinplanktonryhmien runsaussuhteet vaihtelevat ajankohdasta riippuen, mutta kokonaisuu-tena asemien päällysvedessä esiintyi enemmän vesikirppuja ja Cyclopoida-hankajalkaisia, ja alusvedessä Calanoida-hankajalkaiset vallitsivat. Seuraavassa esitetyt taksonien runsaussuh-teet on esitetty koko näytteenottokausi huomioiden. Kinkamo (kuva 4)
Päällysvedessä vallitsivat Cyclopoida-hankajalkaiset (Mesocyclops leuckarti). Vesikirpuis-
ta tärkeät lajit olivat Daphnia cristata- ja Bosmina coregoni sekä Calanoida-hankajalkaisista
Eudiaptomus sp. Alusvedessä vallitsivat Calanoida-hankajalkaiset (Limnocalanus macru-
rus). Muut tärkeät ryhmäkohtaiset lajit olivat Bosmina longirostris (vesikirput) sekä Meso-
cyclops leuckarti ja Thermocyclops oithonoides (Cyclopoida).
Siitinselkä (kuva 5)
Päällysvedessä vallitsivat Calanoida-hankajalkaiset (Limnocalanus macrurus ja Eudiapto-
mus sp.). Muut tärkeät ryhmäkohtaiset lajit olivat Daphnia cristata (Cladocera), Mesocy-
clops leuckarti, Thermocyclops oithonoides (Cyclopoida). Alusvedessä vallitsivat tasaisesti
Cyclopoida- (Cyclops scutifer, Diacyclops bicuspidatus, Mesocyclops leuckarti, Thermocy-
clops oithonoides, T. crassus) ja Calanoida-hankajalkaiset (Limnocalanus macrurus). Tär-
keimmät vesikirppulajit olivat Daphnia galeata, Bosmina longispina ja Daphnia cristata).
Saviluoto (kuva 6)
Päällysvedessä vesikirppujen sekä Cyclopoida- ja Calanoida-hankajalkaisten osuus oli ta-
saisesti jakautunut. Tärkeimmät ryhmäkohtaiset lajit olivat Daphnia cristata, Chydorus
sphaericus, Limnosida frontosa (vesikirput), Mesocyclops leuckarti, Thermocyclops oit-
honoides (Cyclopoida) ja Eudiaptomus sp. (Calanoida). Alusvedessä tärkein ryhmä olivat
vesikirput ja Cyclopoida-hankajalkaisten osuus oli pieni. Biomassaltaan tärkeimmät ryhmä-
kohtaiset lajit olivat Daphnia galeata, D. cristata, Bosmina longispina, B. coregoni, Bythot-
repes longimanus (Cladocera), Limnocalanus macrurus, Eurytemora lacustris (Calanoida),
Mesocyclops leuckarti ja Thermocyclops oihonoides (Cyclopoida).
Heposelkä (kuva 7)
Päällysvedessä vallitsivat tasaisesti Cyclopoida-hankajalkaiset ja vesikirput. Tärkeimmät
ryhmäkohtaiset lajit olivat Mesocyclops leuckarti (Cyclopoida), Chydorus sphaericus,
Daphnia cristata, Bosmina coregoni (vesikirput) ja Eudiaptomus sp. (Calanoida). Alusve-
dessä tärkein ryhmä olivat Calanoida-hankajalkaiset (Limnocalanus macrurus). Muut tärke-
ät ryhmäkohtaiset lajit olivat Bosmina longispina, Daphnia cristata, Bosmina coregoni (ve-
sikirput), Thermocycylops oithonoides ja Mesocyclops leuckarti (Cyclopoida).
Kinkamo (0-10 m)
Kinkamo (10-20 m)
KUVA 4. Kinkamon eläinplanktonryhmien biomassat (mgC/m3) 2006. Siitinselkä (0-10 m)
Siitinselkä (10-15 m)
KUVA 5. Siitinselän (Murkinasaari) eläinplanktonryhmien biomassat (mgC/m3) 2006. Saviluoto (0-10 m)
Saviluoto (10-14 m / 10-15 m)
KUVA 6. Saviluodon eläinplanktonryhmien biomassat (mgC/m3) 2006. Heposelkä (0-10 m)
Heposelkä (10-20 m)
KUVA 7. Heposelän eläinplanktonryhmien biomassat (mgC/m3) 2006. 3.4. Daphnia-vesikirppujen koko
Useimmat eläinplanktonia syövät saalistajat valitsevat saaliinsa sen koon perusteella, vaikka saaliin valintaan vaikuttavat myös ruumiinmuoto, pigmentaatio ja uintiliikkeet. Runsastuot-toisissa järvissä vesikirppujen kokojakauma on yleensä herkkä saalistuspaineen mittari: mm. Säkylän Pyhäjärvessä on havaittu yli 0.5 mm:n pituisten vesikirppujen puuttuvan lähes ko-konaan sellaisina vuosina, jolloin järvessä on ollut paljon planktonia syöviä kaloja (Sarvala ym. 1997). Daphnia-vesikirput olivat 0–10 m:ssä melko tasakokoisia (taulukot 1–4). Alusveden suu-rimmat vesikirput olivat Siitinselän 10–14 m:ssä. Heposelän asemaa lukuun ottamatta Daphnia-vesikirput olivat alusvedessä päällysvettä suurempia. Haukiveden päällysveden Daphnia-vesikirput olivat valtaosin D. cristata-lajia. Suvun kes-kipituus näyteasemien 0–10 m:ssä oli samaa luokkaa kuin D. cristata Puruvedellä kesä-heinäkuussa vuonna 2000 (keskipituus 0.61 mm, Karjalainen ym. 1992) ja Karjalan Pyhä-järvellä (Rahkola-Sorsa ym. 2004). Haukiveden alusveden Daphnia-vesikirput olivat kui-tenkin suurempia Heposelkää lukuun ottamatta. Alusveden (10–20 m) Daphnia-vesikirppujen pieni yksilömäärä ja lajiston muuttuminen enemmän D. galeata-valtaiseksi näkyy yksilöpituuden kasvamisena varsinkin aineiston yläkvartiilipituuksissa. TAULUKKO 1. Kinkamon Daphnia-vesikirppujen pituusjakauman mediaanit (Q2) ja yläkvartiilit (Q3) mikrometrinä (µm). TAULUKKO 2. Siitinselän (Murkinasaari) Daphnia-vesikirppujen pituusjakauman mediaanit (Q2) ja yläkvartiilit (Q3) mikrometrinä (µm). TAULUKKO 3. Saviluodon Daphnia-vesikirppujen pituusjakauman mediaanit (Q2) ja yläkvartiilit (Q3) mikrometrinä (µm). TAULUKKO 4. Heposelän Daphnia-vesikirppujen pituusjakauman mediaanit (Q2) ja yläkvartiilit (Q3) mikrometrinä (µm). 4. YHTEENVETO
Vuonna 2006 näytteissä esiintyi kaikkiaan 31 äyriäisplanktonlajia. Vesikirppulajeja tavat-tiin 18, Calanoida-hankajalkaisia 6 ja Cyclopoida-hankajalkaisia 7 lajia (liite 1). Alusve-dessä vallitsivat Calanoida-hankajalkaiset, päällysvedessä Siitinselkää lukuun ottamatta Cyclopoida-hankajalkaiset ja vesikirput (kuvat 4–7). Syvyysvyöhykkeittäin yhdistetyn aineiston (0–20 m) kaikkien näytepäivien hiilibiomassan keskiarvo oli korkein Siitinselällä (95 mgC/m3), mutta Saviluodon hiilibiomassa oli samaa tasoa (92 mgC/m3). Alhaisin hiilibiomassataso oli puolestaan Heposelällä (62 mgC/m3), Kinkamon hiilibiomassa oli 84 mgC/m3. Asemien väliset biomassaerot vastasivat vuonna 2002 saatuja seurantaraportin tuloksia, vaikka biomassamääriä ei voitukaan suoraan verrata menetelmäeroista johtuen. Vuonna 2006 tutkittujen Haukiveden alueiden äyriäisplanktonin hiilibiomassataso vastasi myös vuosina 1999 ja 2000 tehdyissä tutkimuksissa havaittua Haukiveden ulapan eläinplanktonin loppukesän hiilibiomassatasoa. Useimmat eläinplanktonia syövät saalistajat valitsevat saaliinsa koon perusteella, vaikka saaliin valintaan vaikuttavat myös ruumiinmuoto, pigmentaatio ja uintiliikkeet. Runsastuot-toisissa järvissä vesikirppujen kokojakauma on yleensä herkkä saalistuspaineen mittari: mm. Säkylän Pyhäjärvessä on havaittu yli 0.5 mm:n pituisten vesikirppujen puuttuvan lähes ko-konaan sellaisina vuosina, jolloin järvessä on ollut paljon planktonia syöviä kaloja (Sarvala ym. 1997). Haukiveden äyriäisplanktonin kokojakaumissa ei havaittu kasviplanktonia te-hokkaasti laiduntavien suurten (yli 0.5 mm pituisten) vesikirppujen (Daphnia-lajit, Bosmina coregoni, B. longispina) ja Calanoida-hankajalkaisten puuttumista loppukesällä (liite 2). Siten eläinplanktonia ravintonaan käyttävien kalojen saalistuspainetta ei voi tutkituilla selil-lä pitää suurena. Saalistuspaineesta ei kuitenkaan näy suoraan esim. muikkukannan koko, koska myös muut planktonia syövät kalat ottavat osansa (mm. kuore ja ahven). Eläinplanktonyhteisöön vaikuttavien ympäristötekijöiden moninaisuuden vuoksi on yhden tekijän vaikutuksia vaikea erottaa, mutta toisaalta veden laatuun perustuvat seurantamene-telmät eivät yksin riitä kertomaan järven ekologisesta tilasta. Vuosien välisissä vaihteluissa sääolosuhteilla (esim. kesän lämpimyys, sademäärä) on suuri merkitys. Planktoneliöiden yhteisörakenteen ajallinen ja paikallinen vaihtelu heijastaa herkimmin järven tilan muutosta suhteellisen muuttumattomien ympäristöolojen vallitessa. 5. KIRJALLISUUS
Einsle, U. 1993: Crustacea: Copepoda: Calanoida und Cyclopoida. Süsswasserfauna von Mitte- leuropa. Gustav Fisher Verlag, Stuttgart-Jena-New York-1993. 8/4-1. Flössner, D. 1972: Krebstiere, Crustacea. Die Tierwelt Deutschlands 60, 501s. VEB Gustav Fischer Karjalainen, J., Viljanen, M., Eskelinen, R., Löytty M., Rahkola, M. ja Tiainen, J. 1992: Eläinplank- tonyhteisön muutokset suhteessa muikkukannan suuruuteen Puruveden Hummonselällä. Teoksessa: Viljanen, M. ja Ollikainen, S. (toim.), Saimaa-seminaari 1992, tutkimus Sai-maalla, Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitoksen julkaisuja 103: 151-163. Kiefer, F. & Fryer, G. 1978: Das Zooplankton der Binnengewasser, 2. painos, 380 s. Die Binnen- gewässer. Band XXVI. E. Schweizerbart’sche Verlagsbuchhandlung (Nägele u. Obermil-ler). Stuttgart 1978. ISBN-3-510-40036-4. Rahkola-Sorsa, M., Holopainen, A.-L., Grönlund, E., Salonen, K. ja Viljanen, M. 2001: Plank- tonyhteisöjen alueelliset erot Haukivedellä ja Etelä-Saimaalla. Spatial differences in plank-ton communities in lakes Haukivesi and Etelä-Saimaa. Teoksessa: Grönlund, E., Viljanen, M., Juvonen, P., Holopainen, I.J. (toim.) Suurjärviseminaari 2001. Ympäristö ja yhteiskun-ta. Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitoksen julkaisuja N:o 133: 194-201. Rahkola-Sorsa, M., Avinski, V., Viljanen, M. 2002: Spatial patterns in plankton communities along trophic gradients in the Saimaa lake complex. Verh. Internat. Verein. Limnol. 28: 536-539. Rahkola-Sorsa, Tiainen, J., Staff, S. 2004: Eläinplanktonin ajallinen ja alueellinen vaihtelu Karjalan Pyhäjärvellä. Rajavesien ekologisen tilan arviointi-hanke. Pohjois-Karjalan ympäristökes-kus. Alueelliset ympäristöjulkaisut 306. 45 s. Sarvala, J., Helminen, H. ja Kirkkala T. 1997: Pyhäjärven veden laatu ja sitä säätelevät tekijät. Ve- Sarvala, J. Helminen, H., Saarikari, V., Salonen, S. & Vuorio, K. 1998: Relations between plankto- vorous fish abundance, zooplankton and phytoplankton in three lakes of differing produc-tivity. Hydrobiologia 363: 81-95. Wetzel, R.G. 2001: Limnology. 1006 s. Third edition. Elsevier. Academic Press Jakelu:
Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy/Hartikainen
HAUKIVEDEN ELÄINPLANKTON 2006 - MÄÄRITETYT TAKSONIT
ROTIFERA (RATASELÄIMET)
Asplanchna priodonta Gosse, 1850
CRUSTACEA (ÄYRIÄISET)
Cladocera (Vesikirput)
Leptodora kindti (Focke, 1844)
Sida crystallina , (O.F. Müller, 1776) Limnosida frontosa , G.O.Sars 1861 Diaphanosoma brachyurum (Líevin, 1848) Holopedium gibberum Zaddach, 1855 Ceriodaphnia pulchella Sars, 1862 Ceriodaphnia quadrangula (O.F. Müller, 1785) Bosmina longirostris (Müller, 1785) Leydigia quadrangularis (Leydig, 1860) Disparalona rostrata (Koch, 1841) Chydorus sphaericus (Müller, 1785) Bythotrepes longimanus Leydig, 1860 Copepoda (Hankajalkaiset)
Calanoida (Soutajahankajalkaiset)
Limnocalanus macrurus Sars, 1863
Eurytemora lacustris (Poppe, 1887) Heterocope appendiculata Sars, 1863 *Heterocope borealis (Fischer, 1851) Eudiaptomus graciloides (Lilljeborg, 1888) Cyclopoida (Kyklooppihankajalkaiset)
Eucyclops macrurus (Sars, 1863)
Megacyclops viridis (Jurine, 1820) Diacyclops bicuspidatus (Claus, 1857) Mesocyclops leuckarti (Claus, 1857) Thermocyclops oithonoides (Sars, 1863) Thermocyclops crassus (Fischer, 1853) *Heposelkä 7.8.06 10-20 m, ei omaa koodia HAUKIVEDEN ÄYRIÄISPLANKTON 2006
BIOMASSAT (µgC/m3)
KINKAMO 0-10 m
LAJIRYHMIEN OSUUDET PROMILLEINA
KINKAMO 10-20 m
LAJIRYHMIEN OSUUDET PROMILLEINA
HEPOSELKÄ 0-10 m
LAJIRYHMIEN OSUUDET PROMILLEINA
HEPOSELKÄ 10-20 m
LAJIRYHMIEN OSUUDET PROMILLEINA
SIITISELKÄ 0-10 m
LAJIRYHMIEN OSUUDET PROMILLEINA
SIITINSELKÄ 10-14 m (10-15 m)
LAJIRYHMIEN OSUUDET PROMILLEINA
SAVILUOTO 0-10 m
LAJIRYHMIEN OSUUDET PROMILLEINA
SAVILUOTO 10-20 m
LAJIRYHMIEN OSUUDET PROMILLEINA

Source: http://www.varkaus.fi/@Bin/114622/Haukivesi-elainplankton,+vuodelta+2006+(pdf).pdf